Oodi kosmetologille

Hei vain lukijani ihananainen!

Viime viikon ehdottomasti ihanin viikon päivä oli torstai. Pidin hemmottelupäivän.  Voi,kunpa voisin viikottain suoda itselleni käynnin kosmetologin hemmoteltavana. Eli ehdottomasti,joka ”naisen oikeuksiin” kuuluva tapahtuma on suoda itselleen hemmottelua kera kosmetologin. On vain harmi,että se on aika tyyristä tässä maassa.  Ollaan monesti luksuksen puolella hinta politiikkaa ajatellen.

Uskallanpa väittää,että jos kosmetologilla käynti olisi miesten hemmottelua silloin hinnat olisi ihan eri luokkaa. Vahva väite,mutta voi pitää jokseenkin paikkaansa.      Kyllähän miehet jo tänäpäivänä myöskin käyttävät kosmetologien palveluita,mutta pientä se vielä on.

Kyllä jokaisen iho näyttää kauniimmalta ihonhoidon jälkeen.  Tänäpäivänä saa vaikka minkälaisia hoitoja kasvoille,sekä jopa koko keholle.

Tällä kertaa päädyin oman kylän vähän aikaa sitten avattuun puotiin. Oli ihana yllätys mikä ammattitaito tällä kosmetologilla oli ”hyppysissään”. Ja puhumattakaan asiakaspalvelutaidosta. Ihan kymmenen plus luokkaa.

Kiitos,siis Kauneushuone Hetki Sinulle!

Sain todella paljon hyvää tietoa ihostani tulevaisuutta ajatellen. Esim. kun tässä viime aikoina on päivävoiteen sijasta on tullut käytettyä tätä kovasti puhuttua kookosrasvaa. Iho on ollut kuiva ja en ole raskinnut ostaa käyttämääni Esse-päivävoidetta niin päädyin jääkapissa olevaan kookosrasvapurkkiin. Sitä kun on niin viime vuosina kehuttu! Onnekseni en sitä kauaan ehtinyt harrastaa. Tämä pieni aika jona olen sitä käyttänyt niin sekin aika oli hyvin ehtinyt vaurioittaa ihoani. Tämä tuli esille kosmetologi käynnilläni.

Kookosrasva tukkii ihohuokoset ja iho paksuuntuu.

Minulle tehtiin timanttihionta ihonpuhdistuksena ja vaikka se on niin tehokas puhdistus niin ei yksi kerta tule riittämään ihonpuhdistukseksi. Niin oli vauriota tehnyt tämä ”ihailtu”monirasva. Kannattaa naiset varoa! Kannattaa myös varoa kaikkia liian paksuja voiteita,vaikka iho olisikin kuiva. Iho on usein kuiva vain pinnalta. Juuri tässä yksi hyvä syy miksi hyvällä ihonhoitajalla kannattaa käydä aina tietyin väliajoin. Sanottakoon vielä että ei se vain ole kookosrasva mikä on huono iholle vaan myös muut paksut rasvat, joita kaupanhyllyt notkuvat pullollaan. Sanon vaan,että ole hellä kasvoillesi!

Voiteet,joita mummo käytti satavuotta sitten,ei kyllä toimi enään.

Tietenkin hyvän päivän kruunaa hyvä ruoka. Hyvä ruoka,parempi mieli. Niin se on. Minun mieleni saa iloiseksi terveellinen ruoka. Minun motto on että ruokailun jälkeen olo pitää olla kevyt,ei raskas. Ei varsinkaan ähky. Tiesitkö muuten kuinka suuri vaikutus myös ruualla on ihonhoitoon? Kyllä ”naamassa” näkyy kaikki. Usko pois. Hyvässä ,sekä pahassa.

Ehdottomasti suosikkeihini kuuluu vihreä tee. Ja varsinkin tämä Clipperin vihreä luomu pussitee. Juon kaksi tai kolme kupillista jokaikinen päivä. Tuntuu,että vihreä tee on jo niin iso osa minua etten osaa olla ilman.

Hemmottelupäivään kuuluu toki myös raikas ilma. Ei mikään hullu treeni ja siihen ei mun keho kyllä nyt tällä hetkellä taas edes kykene. Kiitos vain uniapneani! Mutta ihan semmoinen reipas kävely. Oman reippaan kävelyn sain kävellessäni 3 kilometrin  kävelylenkin kosmetologille ja myös takaisin. Parhainta hyöty liikuntaa ohimennen!

Laitan tähän loppuun vielä kosmetologini yhteistiedot linkkeineen jos sinäkin haluat  tutustua Kauneushuone Hetki Sinulle palveluihin ja hei,kato mitkä hinnat! Ei ole hinnoilla pilattu nämä hoidot! Nyt kutsuu happihyppely! Hymyjä ja haleja!

YHTEYSTIEDOT

Käyntiosoite:
Puistokuja 3, 05400 Jokela
Sähköposti:
marja.moro@hetkisinulle.fi
Puhelinnumero:
040 673 0070

Klikkaa linkkiä tästä:

KAUNEUSHUONE HETKI SINULLE

 

Mainokset

Kirjoittaja:

Hei sinulle! Tervetuloa matkaani ja innostumaan kanssani SusanCaritaStyle jutuista. Hymyjä ja haleja! Minut tavoittaa sussustyle@gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s