Advertisements

Mun värisävyt

Hei sinulle pitkästä aikaa! Nyt on taas aika jatkaa blogin kirjoituksia. Päätin,että joku projekteistani saa olla jäähyllä hetken,koska kaikkeen en vain pysty. Nyt harjoittelen ajanhallintaa,että pystyn tekemään ja keskittymään eri projekteihin,joihin olen viimeaikoina päänipistänyt. Töitä on nyt niin,että voisin vaikka tehdä sitä 24/7. Helmikuu tuli ja meni. Harjoittelin sopeutumista uuteen työhöni. Tykkään niin työstäni,vaikkakin aika on nyt kovasti kortilla. Tänä vuonna on tarkoitus myös kasvattaa sosiaalisenmediankanaviani ja sen vuoksi tarvitsen nyt todella keskittymistä ajanhallintaani että pystyn tämän ”hullunmyllyni” pyörittämään. Ihan ensimmäiseksi tarvitsen uuden kalenterin. Muistilappuja on nyt joka puolella,mutta en vain ole saanut aikaiseksi lähteä ostamaan kalenteria. Haluaisin tilata,mutta tuntuu,että se on aivan mahdoton tehtävä.

Vaikka kiire on läsnä elämässäni taas kerran niin koen,että se on tietyllä tavalla hallittua kiirettä. Olen läsnä ja oman itseni herra tai,ehkä nainen nyt kuiteskin on parempi sanavalinta. Olen onnekas,että voin tehdä töitä kotoa käsin,jolloin matkoihin ei mene aikaa. Vuosi sitten en olisi uskonut,että elämäni olisi näin mallillaan,kuin se nyt on. Pala kerrallaan se palapelikin rakennetaan. Niin se on minunkin elämässä. Pala kerrallaan. Maanläheinen elämäni alkaa myös tuomaan maanläheisiä värejä elämääni. Pala kerrallaan.

Jännää,että kaikki mitä elämässäni nyt on niin on ollut siellä aina,mutta en ole osannut kuunnella itseäni. Piti uida myrskyjen läpi ennenkuin oma polku löytyi itsestäni. Olen onnellinen,että minulla on hyviä ihmisiä ympärilläni,jotka jaksavat tukea minua. Olen myös joutunut karsimaan paljon pois ihmisiä elämästäni heidän ikävän ilkeilyjensä vuoksi. Ja maailmassahan niitä riittää. On hyviä ihmisiä,jotka aidosti tukevat ja uskovat elämääni kaikkea hyvää. On myös oikeasti pahoja ja ilkeitä ihmisiä,jotka ei katkeruutensa vuoksi halua muuta kuin pahaa toiselle. Mutta ei niitä ole pakko pitää omassa elämässä. Sellaiset ihmiset syövät energiaani liikaa ja tekevät minulle pahanolon. Tuntuu niin hyvältä ja mukavalta taas kirjoittaa tänne.Toivottavasti sinustakin on kiva että palasin. Nyt toivotan sinulle hyvää uutta viikkoa ja muista huolehtia itsestäsi. Hymyjä ja haleja!

P.s Ilahtuisin niin jos painat tuosta tykkää napista tuossa alhaalla.Kiitos.

Advertisements

Comments

comments

WordPress.com.
%d bloggaajaa tykkää tästä: