Ekokampaamo Tallinnassa

Hei kaunotar! Oletko muuten koskaan miettynyt kuinka kauniilla sanoilla voi olla isokin merkitys?Pieni kehuminen siellä sun täällä piristää kummasti toisen päivää. Kehuminen ei tarvitse aina olla ulkonäköön liittyvää,vaan arjen pienet raatamisetkin ansaitsevan kehuja. Kun kehut tulevat toiselta ihmiseltä,niin ne tuntuvat aina tuplamukavilta,eikö se näin ole vai olenko ihan väärässä? Tallinnassa olen ihaillut naisten kauniita hiuksia. Olen varmasti aamuisin ainoa ihminen bussissa ,jolla on kosteat hiukset. Mun on pakko ostaa fööni! En tiedä onko näillä kaunottarilla omat hiukset vai lisäkkein lisätyt kutrit päässä? Mutta upeita ovat. Aina,kun nainen muuttaa eri paikkakunnalle niin ensimmäiset arkeen liittyvät probleemat on selvitettävä. Ja yksi niistä on löytää kampaaja,joka sopii itselleen. Minä lähdin rohkeasti nettimaailmaan googlettamaan ja valitsin sopivan itselleni. Tämä tapa on vähän kuin pelaisi venäläistä rulettia mutta näin oli nyt toimittava. Hiukseni tarvitsivat hoitoa. Joko kaikki kampaajat ovat taitavia tässä kaupungissa tai sitten minulla kävi mieletön onni valintani kanssa. Suomessa olen jo vuosia käynnyt ekokampaamoissa ja sillä linjalla halusin jatkaa. Joka ei ollut kyllä mikään kovin helppoa valinta täällä. Suomen ekokampaamot ovat todella aikaansa edellä. Se on todella hienoa! Täällä ekokampaamot ovat vasta löytämässä ja kenties etsimässä ekomaailmaa. Kun kysyntä kasvaa niin toki tarjontaa tulee täältäkin löytymään. Ököjuuksur on eestiä ja tarkoittaa ekokampaaja. Se on hyvä sana osata ,jos tarvitset ekokampaamon palveluita.

Juusteakadeemia on tästä lähtien minun ököjuuksur. Plussana tässä liikkeessä on se,että siellä saa myös suomenkielistä palvelua,jos niikseen haluaa. Palvelu liikkeessä oli todella ystävällistä ja ammattitaitoista. Liikkeestä saa myös hennavärjäyksiä kulmiin. Aion kokeilla sitä tulevaisuudessa. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Savivärjäyksiä ei Juusteakadeemiassa tehdä. Tarvitsin leikkauksen ja rutia hiuksiini,koska kesä ja aurinko oli kuivattaneet hiukseni sellaiseksi pehkoksi,että oli jo korkea aika saada ammattilaiselta apua. Ja vaaleata väriä kaipailin myös hiuksiini. Kampaajani ehdotti eri vitamiini ”kylpyjä”hiushoidoiksi. Ensin ajattelin,että mitä ihmettä? Kuulosti ihan hius spa:lta. Ja niinhän se loppusiltaa olikin. Spa hiuksille! Ja hoitojen jälkeen olenkin niin sitä mieltä,että juuri tätä hiukseni kaipasivat. Kokonaisvaltaista huolenpitoa.

Juusteakadeemiassa voi myös tilata ajan hiusten tutkimukseen. Silloinhan on helpompi kohdistaa hiushoidot,kun tietää mikä ongelma on. Sairaudet,stressi ja monet muut asiat ns syövät hiuslaatua. Ja tämänvuoksi hiuksia kannattaa oikeasti hoitaa rakkaudella. Itse havahduin jokunen vuosi sitten tähän,kuinka hiukseni ovat ohentuneet ja päänahkani on herkkä. Hiustenlähtö on hyvä esimerkki siitä,kuinka meidän pitäisi herätä,että kaikki kehossamme ei ole niin kuin pitää. Kuuntele kehoasi. Se kertoo kyllä missä mättää. Toki tänäpäivänä on helppo peittää hiusongelmat eri hiuslisäkkeillä mutta kyllä niidenkin käytössä seinä tulee vastaa,jokin kaunis päivä. Hyvin harva suomalainen on siunattu paksuilla ja kiiltävillä hiuksilla.

Minun takkutukkaa alettiin hoitamaan hiuspesulla jonka jälkeen hiuksiin lisättiin nestemäinen vitamiinikuuri. Istuin pyyhe päässä ja lämmössä todella kauan,että aineet imeytyvät kunnolla hiuksiini. Samalla oli mukava seurata paikallista kampaamo elämää. Eestin-ja venäjänkieli sulassa sovussa lauantai-iltapäivänä tallinnalaisessa kampaamossa. Suomenkieltä unohtamattakaan……..Kuppiteetä maistui hyvälle,vaikken tästä teelajista ollut ikinä ennen kuullutkaan. Join siis konnateetä. Ei kylläkään mitään tekemistä sammakoiden kanssa. Heh heh. Terveysjuomaa ja hyvää aineenvaihdunnalle.

Vitamiinien jälkeen lisää vitamiineja rasvaisemmassa muodossa. Ja taas lämpöön. Ja taas odotellaan. Tallinnalaiset naiset tulevat monesti ottamaan tämän hoidon kampaamossa ja lähtevät siitä sitten aineet päässä kotiin. Koska mitä pitempään tämä hoito vaikuttaa niin sitä parempi hiuksille. Itse valitsin vielä näin alkuun kampaamon odotuspaikaksi.

Kaiken tämän jälkeen hiukset pestiin,föönattiin ja leikattiin. Ja vips-mulla on uudet hiukset. Herrajestas,miten kevyeltä päässä tuntui. Olin moneen otteeseen saanut taivaallista päähierontaa,joka kyllä muistutti että olen ihan jumissa. Pää tuntui kuin kymmenen kiloa olisi putonut pois. Käsituntumalla hius oli pehmeä ja sileä. Ja tämä vain yhden hoitokerran jälkeen. Myös omahiusväri vaaleni aika reilustukin. Hius kerää ulkoa,vedestä,hiustuotteista kaiken maailman ”pöpöjä” itseensä. Ja se vaurioittaa hiusta. Myös mitä syömme näkyy hiuksissakin. Tämä hiusprojekti jatkuu. On kiva seurata,että mikä on hiusteni tilanne esim ensi kesänä. Olen niin hyvillä mielin,että päätin pari vuotta sitten aloittaa tämän kunnioituksen hiuksiani kohtaan.

En voi kun vain hymyillä. Naisen kruunu on hyvälaatuiset hiukset! Ja vielä enemmän ajatus vahvistui,kun muutin tänne Tallinnaan. Kun hiukset on hyvin,niin jotenkin on suoraselkäisempi olo. Oletkos sinä samaa mieltä? Hymyjä ja haleja!

Advertisements

Salaattia pöytään

Hei hei sinun kesäpäivääsi! Aurinko porottaa aamusta iltaan maanantaista sunnuntaihin. Kyllä meitä nyt hemmotellaan. Nyt en enään pelkää,että koska lämpö loppuu,koska alkaa tuntua että -please-hellitä jo vähän! Heh heh,mutta ihanaa tämä on.

Mitä syöt näinä kuumina päivinä? Vai onko niin,että ruokailutottumuksesi ei muutu sään mukaan?

-tämä postaus on yhteistyössä Kellopuoti-.fi kanssa-

Itselläni ruokavaliotottumukset muuttuvat heti siinä toukokuun alussa. Ja varsinkin,jos aurinko hellii meitä säteillään niinkuin tänäkesänä olemme saaneet tämän ihanan lämmön kokea melkein päivittäin. Ihan kymppilounas minulle on vesimeloni ja fetakuutiot. Vesimeloni on jännä,että se oikeasti pitää ”nälänloitolla” monta tuntia. Minä rakastan vesimelonia. Nyt tällä hetkellä ne ovat vielä niin kovin edullisia. Sopii minulle erittäin hyvin. Keittiöntasolla on koko kesän myös loistanut aivan upea Kellopuodilta saatu –Bohemia -kristallikulho. Aivan ihana esimerkiksi,vaikkapa hedelmäkoriksi ja samalla myös hivelee silmää kauneudellaan. Tällä hetkellä kulho toimittaa leipäkorin virkaa. Eli käy moneksi. Tähän samaan sarjaan kuuluu muitakin kauniita tuotteita. Minulta löytyy tämä kulho ja vaasi. Laitan loppuun Kellopuodin nettiosoitteen,niin pääset sinäkin ihailemaan heidän kauniita tuotteita. Koska niitä siellä riittää, Siis kauniita tuotteita.. Tai,jos tarvitset astetta kauniimman boolikulhon niin eikun vain tilausta tekemään……

Kesän salaatti on:eri makuisia salatteja,kurkkua,selleri,oliiveja,tomaattia,katkarapuja,keitetty kanamuna ja fetapaloja. Joskus lisään myös viinirypäleitä.

Tämä salaatti on toiminnut minun päivällisenä. Ja toimii minulla erinomaisesti. Salaattikastike on aina: sitruunanmehu,kylmäpuristettu oliiviöljy,rouhettu pippuri,hyppysellinen suolaa ja tiraus omenaviinisiiderietikkaa.

Täytyy myös sanoa,että olen kova smoothien tekijä kesäisin. Ja kaikki maut käy! Hedelmät,marjat ja vihannekset. Vain vesi lisätään tuomaan koostumusta juomaan. En käytä jugurtteja. Ellei ole kyse jostain herkku-smoothiesta ilta-aikaan.

Nyt hyppään ulos nauttimaan lämmöstä. Muista juoda paljon vettä! Hymyja&haleja!

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset Kellopuodin omille sivuille! Tästä: KELLOPUOTI

Mindfullness by me

Namaste. Mietin ,että en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään luonnosta,joka on minun oma henkireikäni. Luonto on ollut aina läsnä elämässäni tavalla tai toisella. Olen aina hakeutunut metsään ”hengittelemään”,mutta en ole ymmärtänyt kuinka tärkeitä nämä metsäreissuni ovat olleet . Nyt olen asunut täällä peltojen vieressä päälle vuoden ja tämä vuosi on antanut niin paljon minulle henkisesti. Olen vihdoinkin löytänyt rauhan. Taidan,jopa säteillä tietynlaista rauhaa ympärilleni. Olen oppinut läsnäolon voiman. Ja se tuntuu todella ”mageelta” Tässä ensimmäisessä kuvassa on minun metsätieni lapsuudesta. Saan edelleen kävellä samaa metsätietä ja se on aika nostalginen fiilis. Siinä on ehkä  myös iso taika-fengshui-olotilaani. Ken tietää?

.  Katselet ja tuoksuttelet. Ja opit olemaan läsnä siinä missä olet. Eli ennenkaikkea vain olet siinä. Tämän tunteen täytyy jokaisen itse ”löytää”.

Rakastan myös peltoja. Isoja peltoja. Koska katse kantaa kauas. Ja siinä tulee kauneutta silmälle pitkän pitkän matkan. Luonnon eri värit hivelee silmää. Se on rauhoittavaa ja silmä lepää. Uskallan sanoa,että siinä kun katse lepää niin samalla se on tietynlaista meditointia koko keholle. Oletko koskaan istunut pellolla ja vain ollut ja nauttinut luonnon tuoksuista ja väreistä joita näet? Suosittelen. Metsästa ja pelloilta saa myös mieletöntä energiaa kehoon. Energiakentät liitelevät vapaasti tälläisissä paikoissa. Huomaat,kuinka ajatukset selkiävät päässäsi. Opit keskittymään vain niihin tärkeisiin asioihin elämässäsi. Kaikki muu on toissijaista. Opit kuuntelemaan itseäsi. Silloin myös kunnioitat omaa itseäsi. Kokeileppa! Heips ja nenäkohti metsää. Hymyjä ja haleja!

Minä ja 2018

Nyt on tammikuu potkaistu alkavaksi! Hei vain siis sinulle! Jos vielä vähän saan kuitenkin sanoa joulusta,niin kiitän ihmisiä,jotka mun sydämmeen joulumielen sai kauneimman. Minun joulu loppuu aina loppiaisena. Silloin voi vielä nauttia joulutunnelmasta. Nyt alan vasta nauttimaan vuoden ensimmäisestä kuukaudesta eli tammikuusta. Tammikuu on jollain tavalla taianomainen. Kaikki on alussa. Nolla pisteestä kiivetään vain ylöspäin. Sitä,tätä ja tota lupaillaan. Kuinkahan moni meistä taas kerran on bikinikunnossa kesäkuussa? On ostettu sitä ja tätä korttia,kun peili kuvaa katsellessa haaveillaan lommoposkisesta minästä.

  • lupaan kunnella sydäntäni
  • lupaan jakaa rakkautta,jota sydämmeni pursuaa
  • lupaan antaa itselleni anteeksi vajavaisuuteni
  • lupaan nähdä kauneuden ympärilläni
  • lupaan,etten päästä kehääni ilkeitä ja kateellisia sieluja

Heh,mitäs noista lupauksista tuumaat?

Itseasiassa viime vuoteni ovat minua pikkuhiljaa ohjanneet näihin lupauksiin. Hoksasin pysähtyä ja kuunnella itseäni. Avaimet minulla jo oli,mutta en ymmrtänyt avata ovea. Piti kompuroida ensin oikein kunnolla,kunnes tajusin kuka olen ja mitä haluan.

p.s lukijani ihanaiseni: Olisin iloinen ,jos painaisit tykkäys nappia ja ehkä jopa kommentoida mitä tekstistä tykkäsit?

Hymyjä ja haleja!

Oodi kosmetologille

Hei vain lukijani ihananainen!

Viime viikon ehdottomasti ihanin viikon päivä oli torstai. Pidin hemmottelupäivän.  Voi,kunpa voisin viikottain suoda itselleni käynnin kosmetologin hemmoteltavana. Eli ehdottomasti,joka ”naisen oikeuksiin” kuuluva tapahtuma on suoda itselleen hemmottelua kera kosmetologin. On vain harmi,että se on aika tyyristä tässä maassa.  Ollaan monesti luksuksen puolella hinta politiikkaa ajatellen.

Uskallanpa väittää,että jos kosmetologilla käynti olisi miesten hemmottelua silloin hinnat olisi ihan eri luokkaa. Vahva väite,mutta voi pitää jokseenkin paikkaansa.      Kyllähän miehet jo tänäpäivänä myöskin käyttävät kosmetologien palveluita,mutta pientä se vielä on.

Kyllä jokaisen iho näyttää kauniimmalta ihonhoidon jälkeen.  Tänäpäivänä saa vaikka minkälaisia hoitoja kasvoille,sekä jopa koko keholle.

Tällä kertaa päädyin oman kylän vähän aikaa sitten avattuun puotiin. Oli ihana yllätys mikä ammattitaito tällä kosmetologilla oli ”hyppysissään”. Ja puhumattakaan asiakaspalvelutaidosta. Ihan kymmenen plus luokkaa.

Kiitos,siis Kauneushuone Hetki Sinulle!

Sain todella paljon hyvää tietoa ihostani tulevaisuutta ajatellen. Esim. kun tässä viime aikoina on päivävoiteen sijasta on tullut käytettyä tätä kovasti puhuttua kookosrasvaa. Iho on ollut kuiva ja en ole raskinnut ostaa käyttämääni Esse-päivävoidetta niin päädyin jääkapissa olevaan kookosrasvapurkkiin. Sitä kun on niin viime vuosina kehuttu! Onnekseni en sitä kauaan ehtinyt harrastaa. Tämä pieni aika jona olen sitä käyttänyt niin sekin aika oli hyvin ehtinyt vaurioittaa ihoani. Tämä tuli esille kosmetologi käynnilläni.

Kookosrasva tukkii ihohuokoset ja iho paksuuntuu.

Minulle tehtiin timanttihionta ihonpuhdistuksena ja vaikka se on niin tehokas puhdistus niin ei yksi kerta tule riittämään ihonpuhdistukseksi. Niin oli vauriota tehnyt tämä ”ihailtu”monirasva. Kannattaa naiset varoa! Kannattaa myös varoa kaikkia liian paksuja voiteita,vaikka iho olisikin kuiva. Iho on usein kuiva vain pinnalta. Juuri tässä yksi hyvä syy miksi hyvällä ihonhoitajalla kannattaa käydä aina tietyin väliajoin. Sanottakoon vielä että ei se vain ole kookosrasva mikä on huono iholle vaan myös muut paksut rasvat, joita kaupanhyllyt notkuvat pullollaan. Sanon vaan,että ole hellä kasvoillesi!

Voiteet,joita mummo käytti satavuotta sitten,ei kyllä toimi enään.

Tietenkin hyvän päivän kruunaa hyvä ruoka. Hyvä ruoka,parempi mieli. Niin se on. Minun mieleni saa iloiseksi terveellinen ruoka. Minun motto on että ruokailun jälkeen olo pitää olla kevyt,ei raskas. Ei varsinkaan ähky. Tiesitkö muuten kuinka suuri vaikutus myös ruualla on ihonhoitoon? Kyllä ”naamassa” näkyy kaikki. Usko pois. Hyvässä ,sekä pahassa.

Ehdottomasti suosikkeihini kuuluu vihreä tee. Ja varsinkin tämä Clipperin vihreä luomu pussitee. Juon kaksi tai kolme kupillista jokaikinen päivä. Tuntuu,että vihreä tee on jo niin iso osa minua etten osaa olla ilman.

Hemmottelupäivään kuuluu toki myös raikas ilma. Ei mikään hullu treeni ja siihen ei mun keho kyllä nyt tällä hetkellä taas edes kykene. Kiitos vain uniapneani! Mutta ihan semmoinen reipas kävely. Oman reippaan kävelyn sain kävellessäni 3 kilometrin  kävelylenkin kosmetologille ja myös takaisin. Parhainta hyöty liikuntaa ohimennen!

Laitan tähän loppuun vielä kosmetologini yhteistiedot linkkeineen jos sinäkin haluat  tutustua Kauneushuone Hetki Sinulle palveluihin ja hei,kato mitkä hinnat! Ei ole hinnoilla pilattu nämä hoidot! Nyt kutsuu happihyppely! Hymyjä ja haleja!

YHTEYSTIEDOT

Käyntiosoite:
Puistokuja 3, 05400 Jokela
Sähköposti:
marja.moro@hetkisinulle.fi
Puhelinnumero:
040 673 0070

Klikkaa linkkiä tästä:

KAUNEUSHUONE HETKI SINULLE

 

Syksyn värit

Hei sateet ja tuulet! Mitä kuuluu minun syksyyni? Rakastan aurinkoa ja lämpöä yli kaiken,mutta jokin aina kolahtaa,kun kesä muuttuu syksyksi. Minusta sää on ollut aika siedettävä toistaiseksi.Marraskuunkin lähti tänään aluilleen ja talvi se vissiin yrittää tulla tuloaan. Johan me ensimmäinen lumimyräkkä saatiin kokea. Minäkin päätin,että yhtään en tänä talvena valita talvesta. Positiivisella asenteella varmaan uusi kesäkin tulee nopeammin ja talven kylmyys taittuu tanssien. Eikö se näin ole?


Aloitin syksyn erittäin vaaleilla väreillä. Mintunvihreä alkoi huutelemaan nimeäni joka puolella. Siitä huumasta jäi käteen Ted Bakerin mintunvihreät meikkipussukat ja Puman karvasandaalit. Ehkä tämä vihreän raikkaus helpottaa tulevaan pimeyteen sopeutumisen? Olen pukeutumisessani valinnut beigeä ja muita vaaleita sävyjä. Minusta on hyvä muistaa,että ei se tarkoita,että kun päivät lyhenee ja pimenee,että meidän pitäisi sen vuoksi tummempaan pukeutumiseen siirtyä. On ollut ihana huomata,että myöskin talvitakkeja saa nykyään muissa väreissä kuin mustassa värissä. Musta on kovin turvallinen.Mutta tylsä. Kannattaa rohkeasti valita uusia värejä omaan pukeutumiseen ja saada uusia oivalluksia.


Kävin myös tutustumassa ja värjäämässä hiukseni kasvivärejä käyttäen ihanassa ekokampaamossa Keravalla. Suosittelen tätä kampaamoa sydämmeni pohjasta. Syy tähän on taitava kampaaja,sekä ihana asiakaspalvelija Ekomintun omistaja Minttu.Oli ihana tutustua yrittäjään,joka on koko sielullaan mukana työssään. Ensi kerralla teen blogipostauksen hoidon etemisestä ja lopputuloksesta. Ennen ja jälkeen kuvat.

Tässä linkki kampaamoon klikkaa tästä


Syksyisiin päiviin mahtuu herkkuhetkiä hyvän ystävän kera. Kuppi kahvia ja pala raakakakkua on tämän hetken herkku suosikkejani


On ilo silmälle tulla kotiin,kun  kotirapulla koristaa syksyn väreissä oleva kanerva.


Olen lokakuun lapsi ja tämähän tarkoittaa,että niin taas tuli vuosi lisää mittariin. Ei haittaa ollenkaan. Kohta juhlitaan 50 vee juhlia! Tämä,ehkä tarkoittaa sitä,että ensi vuonna on vakavasti otettava itseään niskasta kiinni ja käveltävä paikalliselle salille. On otettava salitreenit taas elämään. Nyt ei voi enään keksiä tekosyitä. Ehkä hyvä personal trainer olisi tähän hyvä apu? Minun täytyy vaan olla kovin tarkka,että en innoissani tee liikaa treenia,koska uniapnean vuoksi myös sitten väsyn liikuntamatkallani ja sitten se kostautuu myöhemmin. Alan pikku hiljaa oppimaan mitä pystyn tekemään. Aloitin tämänkin vuoden liian railakkaasti rehkien ja keho väsyi. Nyt olen kävelylenkeillä löytänyt tasapainon niin voin hyvin vuodenalusta lisätä siihen salitreenit. Aina kaikki kantapään kautta. Vaikka ikää tulee niin en ainakaan tuossa asiassa ole viisastunut.

Nyt jatketaan askarteluja ja nautitaan loppu viikosta.Eikö niin? Hymyjä ja haleja…..

Punajuuri on herkkua

Heips. Nyt täytyy jakaa tämä ihana punajuuripastanresepti. Lieneekö yhdyssana? Heh,sanahirviö ainakin! Ostin eilen pussillisen punajuuria ja tänään  sain idean reseptiin. Ja voih kuinka hyvää tästä tuli.

 

Resepti:

Tarvitset punajuuria,pastaa/kikhernenuudeleita,parsaa:

Keitä pasta tai kikhernenuudelit suolavedessä.Keitä punajuuret runsaassa vedessä.Kun punajuuret ovat sisältä pehmeitä,ota levyltä pois. Säästä punajuurien keitinvesi myöhempää varten.Siirrä punajuuret hetkeksi astiaan,jossa on todella kylmää vettä. Kylmä vesi helpottaa huomattavasti punajuurien kuorimista. Kuori punajuuret. Raasta punajuuret pastaan tai kikhernenuudeleihin. Sekoita reilusti ja lisää punajuurien keitinvettä sekaan mehevyyttä antaen. Mausta.Pippuria ja suolaa. Höyrytä lisäksi parsaa lisäväriä antamaan kauniiseen ruokaan.Voit halutessasi lisätä esim aurajuustoa annoksiin,myöskin fetajuusto maistuu punajuurien kanssa hyvältä.

Toivottavasti sullekin maistuu,jos innostut kokeilemaan. Minä suuri punajuuren ystävä,rakastan tätä ruokaa.

Hymyjä ja haleja!

Suitsuke onnea syksyn sateisiin

Heipä hei pitkästä aikaa! Nyt on hyvä hetki kertoa testaamistani suitsukkeista,jotka sain jo jonkin aikaa sitten Ronjafashionista.Kesällä en tuntenut kiinnostusta poltella kynttilöitä,suitsukkeista puhumattakaan. Suitsukkeet ovat minulle aikalailla tuntematonta aluetta,mutta kieltämättä olen aina ollut kiinnostunut aiheesta,mutta en ole vain saanut aikaiseksi ostaa. Ja nyt tämän testin jälkeen täytyy kyllä sanoa ja myöntää,että kuinka väärässä mielikuvani olivat aiheesta.Suitsukkeet liittyivät mystiseen maailmaan jossa ns hihhuloidaan hippivaatteissa. Hölmö minä! Nyt täytyy antaa huutia omille tyhmille näkemyksille,koska olin niin väärässä. Kaikki tulee kun on sen aika! Pitänee hyvin paikkansa tämän asiankin kohdalla. Jos olisin törmännyt suitsukkeisiin jossain liikkeessä en välttämättä olisi ymmärtänyt mitä eri eroja suitsukkeilla on-Ihan niinkuin kaikessa muussakin tässä meidän maailmassa myös suitsukkeissa on suuria eroja.Ronjafashionilta saat 100% luonnonmukaisia suitsukkeita jotka ei sisällä liuttimia,liimoja,synteettisiä tuoksuaineita,säilöntäaineita tai muita myrkyllisiä kemikaaleja. Tärkeitä asioita,ainakin minulle!Avattuani paketin olin aikalailla pettynyt siitä mielettömästä ”parfyymin” tuoksusta,joka kutitti nenässäni. Sain jopa pääni kipeäksi. Mutta sytytin nyt kuitenkin yhden suitsukkeen ja sijoitin tämän lattiatasolle. Ja voih hurjaa! Mikä huumaava tuoksu valtasi huoneen. Se oli aivan mieletön kokemus aistelleni. Tuoksu vei minut mukani.Muutos oli hurja ensimmäiseen tunteeseeni verraten. Tuntui,että kotini oli täyttynyt ihanilla kukkasilla.Tunsin oloni rentoutuneeksi.Eli näitä tuoksujahan on erilaisia ja niillä on eri vaikutus aisteihimme. Näiden suitsukkeiden tuoksut tulevat aidoista kukista,yrteistä ja öljyistä. Useimmissa raaka-aineet ovat villejä ja luomua. Neljän viikon kokeilun jälkeen täytynee myötää,että olen koukussa. Mikä on ihan ok,koska onhan niitä pahempiakin riippuvaisuuksia olemassa. Haluan myös sanoa,että suitsukkeen polttamista ei voi verrata tuoksu kynttilään.Suitsukkeen tuoksu herättäää aisteja ja antaa mielihyvää keholle.Mielestäni siinä iso syy,kuinka on eri tärkeää  valita puhtaita suitsukkeita. Viime ajat olen polttanut suitsuketta,joka toinen päivä kylpyhuoneessani. Jopa kranttu poikani pitää tuoksusta joka valtaa kylpyhuoneen! Ja se on jo paljon,usko pois! Mielenkiinnolla jatkan tätä sateiden täyttämää syksyäni suitsukkeita polttamalla. Ensi kesänä tulen kyllä näitä polttamaan. Haluan ehdottomasti kokeilla polttaa suitsuketta puutarhassa,kun istun iltaa pihlajapuun alla teetä nauttien. Jutun lopussa sinulle suora linkki Ronjafashion verkkokauppaaan. Laita ihmeessä viestiä minulle,jos sinäkin päädyt näitä kokeilemaan. On kiinnostavaa kuulla miten sinä reagoit näihin tuoksuihin. Hihhuloidaan yhdessä!Ihanaa syksyn jatkoa sinulle. Hymyjä ja haleja!

Ronjafashion verkkokauppa :    TERVETULOA

OMA KOTI KULLAN KALLIS

Ihana uusi viikko ja ihana oma koti. Minulle koti on aina ollut tärkeä paikka. Viihdyn kotona,ehkä liiankin hyvin joidenkin mielestä. Olen elämäni aikana muuttanut monta kertaa. Muuttoja on ollut eri maidenkin välillä useaan kertaan. Aina olen saanut rakennuttua omannäköisen pesän. On tullut asuttua omakotitalossa,kerrostalossa,rivitalossa sekä paritalossa. Voisin käyttää sanontaa -you name it and I´ll tell you the story. Itseasiasa näin jälkikäteen ajateltuna matkani on ollut aika mielenkiintoinen. Minulle on aina sanottu,että elämästäni voisi kirjoittaa hyvän kirjan. Ehkä niin. Ehkä ei. Aika näyttää. Toivottavasti loppu  sanat siinä kirjassa tulee olemaan and they lived happily ever after vai miten se meni?

Happiness is not a destination,it is a way of life,niinkuin tuossa maljassa sanotaan. Kunpa me sen muistaisimme useammin. Onnellisuus on asenne. Mielestäni yksi parhaimmista lauseista ikinä. Ja tuo tunne lähtee aina meistä itsestämme. Kuuntele sydäntäsi. Se kertoo totuuden.

img_7880

Viimeisin muuttoni oli noin kahdeksan kuukautta sitten. Se oli pikainen päätös,mutta oli äkkiä tartuttava tarjoukseen. Se oli hyvä päätös,vaikka muutinkin elämäni ihan uudenlaiseksi. Muutin maalle. Viisi vuotta sitten,jos joku olisi sanonut ,että asut maalla onnellisena niin kyllä,minua olisi naurattanut ,että huh huh ja mitenköhän se on mahdollista? Näin se elämä muuttuu ja muuttaa ajatuksia. Hyvä niin. Koska en ole ollut vuosiin näin onnellinen. Rakastan näitä peltoja ympärilläni. Rakastan,että voin talsia metsään,kun tarvitsen luonnon rauhoittavaa ja hoitavaa energiaa. Olen siis onnellinen. Kiitos rakkaat serkkuni:te olette vuosia jo minulle mainostaneet että maalla on mukavaa. Niin on;sanon minä.Te tiesitte jotain mitä minä en tiennyt. Kiitos.

Seuraava postaus tulee olemaan suitsukkeista,joita olen ensimmäisen kerran elämäni aikana poltellut. Jännää. Siitä sitten seuraavassa blogi postauksessa. Toivotan sulle ihanaa uutta viikkoa ja jos tykkäsit tästä postauksesta,niin olisi kiva kun klikkaisit tykkää nappia. Hymyjä ja haleja!

Aamupalalla Cafe-Ravintola Ursulassa

img_7602

Ihanaa sunnuntaita! Minulla on hyvä viikko takana ja nyt on pitkästä aikaa kiva vastaanottaa uusi viikko. On oikeastaan mieletöntä kuinka nopeaa elämä juoksee eteenpäin. Siinä yksi syy miksi elämästä pitää nauttia joka ikinen päivä.

img_7607

img_7604

img_7605

Viikonloppuni paras hetki oli olla aamupalalla Cafe-Restaurant Ursulassa. Vuosien varrella on useinkin tullut kahviteltua tässä merenrannan vieressä olevassa kahvilassa,mutta aloittaa päivä aamupalalla suosikki paikasssaan on kerrassaan elämän parhaimpia nautinto hetkiä. Helsinki viikonloppu-aamuna on ihanan rauhallinen. Turisteja siellä sun täällä. Liikenne minimissään. Kiire ei tunnu missään. Päivä aluillaan. Tunnelma on kovin harmooninen. Taisin rakastua uudestaan upeaan pääkaupunkiimme! Ilma suosi meitä aamunautiskelijoita oikein kunnolla. Helsinki ja meri ovat kyllä maamme yksi ihanimmista elämyksistä maassamme.

img_7600

img_7606

 

 

Kahvilan ilmapiiri oli mukavan rauhallinen. Siellä sun täällä aamunautiskelijoita nauttimassa viikonlopun aamusta. Pehmeä puheensorina oli vain taustalla. Merimaisema hipeli silmää. Seura toi turvaa ja iloa. Ihana aamu! Nautiskelin cappuccinon. Ilokseni sain kahvin kaurajuomalla,koska en juo maitoa. Päädyin perinteiseen karjalanpiirakkaan munavoilla. Harvinaista sinänsä,koska normaalisti en syö mitään eläinperäistä kuin kalaa,mutta nyt vain halusin valita tämän vaihtoehdon. Herkuttelin myös puolikkaalla munkilla,vaikka olen sokerilakossa! Ooh kuinka hyvää se oli. Tämä oli vähän erikoisempi munkki ja hurjaa kuinka hyvältä se maistui. Maistelin myös seuralaiseni katkarapuvoileipää. Ja nam sille!!! Oli ihana syödä aamupalaa ja rupatella niitä näitä kauniiden maisemien kera. Jatkoimme aamupalan jälkeen elämän nautiskelua istumalla ulkona auringossa katse merelle päin. Olin onnellinen. Hymyjä ja haleja!!!